Mehiläiset
Hunajatietoa
Hunajareseptejä
Mehiläis- ja hunajakirjallisuutta
Linkkilistat
Sivujen tekijä

Mehiläisen kehitys munasta aikuiseksi.

Muna

Mehiläisen muna on vaaleankellertävä ja pitkulainen n. 1,5 mm pituinen. Se on aluksi pystyssä kennon pohjalla. Munavaihe kestää 3 vrk ja sen kuluessa muna kallistuu ja on lopulta pitkällään kennon pohjalla. Se muuttuu vähitellen läpikuultavaksi toukaksi.

Toukka

Toukka syö ruokkijamehiläisten sille antamaa ruokamehua. Sitä ruokitaan yli tuhat kertaa vuorokaudessa. Avotoukkavaihe kestää keskimäärin 5 vuorokautta. Sinä aikana toukka kasvaa pienestä, tuskin paljain silmin erottuvasta, toukasta jättikokoon. Nahanluonti tapahtuu neljästi.

Esikotelo

Avotoukkavaihe päättyy siihen, että pesämehiläiset peittävät kennon vahakannella; alkaa peittosikiövaihe. Peittämistä seuraavan esikotelovaiheen aikana toukka kutoo itselleen kotelokopan sylkirauhasista erittyvillä hienoilla silkkisäikeillä. Esikotelovaiheen lopulla toukka alkaa hieman muistuttaa aikuista mehiläistä. Viidennen nahanluonnin jälkeen kotelo on jo aikuisen näköinen, mutta siivetön.

Kotelo

Kotelo ei kasva enää, mutta siinä tapahtuu sisäisiä muutoksia koko ajan. Tässä kehitysvaiheessa kotelo on hyvin herkkä häiriöille ja liikuttelulle. Työläisen ja kuhnurin kotelovaihe kestää 8-9 vrk ja kuningattaren 4-5 vrk.

Aikuinen

Kuudennen nahanluonnin yhteydessä tapahtuu viimeinen muodonvaihdos. Sen tuloksena syntyvä aikuinen mehiläinen pysyttelee useita tunteja kennonsa sisällä ennen kuin sen kitiini on kovettunut. Sitten se puhkaisee leuoillaan vahakannen kennon päältä. Kennosta tultuaan se oikoo siipensä ja tuntosarvensa ja kuivattelee itsensä. Runsaan viikon kuluttua se on valmiiksi kehittynyt.
Mehiläisen kehitys munasta aikuiseksi kestää työläisellä keskimäärin 21 vrk, kuningattarella 16 vrk ja kuhnurilla 24 vrk. Kehitysaikaan vaikuttavat mm. pesän lämpötila ja kosteus sekä ravinnon riittävyys.

|Pääsivulle| Sivun alkuun |Seuraava sivu (Pesätyöt)|