Mehiläiset
Hunajatietoa
Hunajareseptejä
Mehiläis- ja hunajakirjallisuutta
Linkkilistat
Sivujen tekijä

Juomat
Leivonnaiset
Kasvisruoat
Kastikkeet ja marinadit
Liha-, lintu- ja kalaruoat
Alkupalat, jälkiruoat ja välipalat
Makeiset
Lisäkkeet 18


RUOKIEN LISÄKKEITÄ


HUNAJAISET LANTTUKUUTIOT

2 l lanttukuutioita
50 g voita
1 tl kuminaa
1/4 tl muskottia
1/4 tl kanelia
2 dl vettä
3 rkl hunajaa
suolaa
Paloittele kuoritut lantut pikkukuutioiksi. Laita kattilaan voi sulamaan. Lisää lanttukuutiot, vesi, hunaja ja mausteet. Hauduta lanttuja kannen alla puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi suola. Tarjoa liharuokien lisäkkeenä.

LANTTUA HUNAJASSA JA VALKOSIPULISSA

750 g lanttua
4 rkl voita tai öljyä
5-8 valkosipulin kynttä
4 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 dl vettä
Viipaloi kuorittu lanttu ohuiksi viipaleiksi. Hienonna kuoritut valkosipulin kynnet. Kuullota lanttuviipaleet ja valkosipuli pienissä erissä paistinpannulla. Asettele ne sitten uunivuokaan ja sekoita joukkoon suola, hunaja ja vesi. Kypsennä 200- asteisessa uunissa puolitoista tuntia ja tarjoa sitten kinkun lisäkkeenä.

HUNAJAISET BABYPORKKANAT

3 pussia babyporkkanoita
1 sipuli

Marinadi:

1 dl omenaviinietikkaa
1 1/2 dl öljyä
1 dl appelsiinimehua
2 rkl hunajaa
2 tl rakuunaa
1 tl suolaa

Hienonna sipuli ja laita kattilaan. Lisää joukkoon marinadiainekset. Kiehauta seos ja lisää mukaan porkkanat. Anna kiehua muutama minuutti. Jäähdytä ja kaada sitten liemineen tarjoilukulhoon, jonka laitat peitettynä muutamaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan.

GRILLATUT PERUNAT

800 g perunoita
0,5 dl oliiviöljyä
3 rkl hunajaa
3 rkl voita
rouhittua chilipippuria
ripaus fenkolia
ripaus kuminansiemeniä
ripaus kokonaisia maustepippureita
tuoretta korianteria
persiljaa
Viipaloi kuorelliset perunat 1,5 cm:n viipaleiksi. Keitä ne suolavedessä puolikypsiksi. Valuta ja jäähdytä. Öljyä viipaleet ja grillaa tai paahda kuumalla pannulla.
Kuumenna hunaja ja voi kattilassa. Kaada seos grillattujen viipaleiden päälle. Paahda fenkolia, kuminaa ja mustapippuria kuumalla pannulla. Jauha seos chilin kanssa. Mausta seoksella perunaviipaleet. Leikkaa päälle tuoretta korianteria ja persiljaa.

HUNAJAISTA PARSAKAALIA

2 nippua tuoretta parsakaalia
vettä
suolaa
1 rkl hunajaa
4 rkl voita
2 sitruunan mehu
Keitä pitkittäin neljäksi halkaistuja parsakaaleja niukkasuolaisessa vedessä puolikypsiksi.
Sulata voi samanaikaisesti toisessa kattilassa. Lisää hunaja ja makusi mukaan sitruunan mehua.
Laita valutetut kaalinuput voisulakattilaan, jonka levyltä käännät lämmön pois. Laita ritilä kattilan ja levyn väliin. Peitä kattila kannella ja heiluttele sitä silloin tällöin. Anna kaalinnuppujen hautua kypsiksi.

PIPARJUURISILLI

3 sillibilettä
1-2 rkl kotimaista hunajaa(juoksevaa)
2 dl ranskankermaa
1 rkl piparjuuriraastetta
1 tl mustapippuria
1-2 dl tillisilppua
Leikkaa sillifileet paloiksi. Mausta ranskankerma piparjuurella, hunajalla ja pippurilla. Laita kulhon pohjalle tillisilppua. Levitä sillin palat sen päälle. Sitten muut mausteet ja lopuksi ranskankerma. Sulje astia ja anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

HUNAJAINEN PORTTERISILLI

4 sillifileetä
1 pullo portteria

Mausteet:

1 punasipuli
1-2 porkkanaa
5 valkopippuria
5 mustapippuria
2 tl roseepippuria
2 tl sinapinsiemeniä
2 laakerinlehteä

Liemi:

3 dl vettä
1 dl etikkaa
1 1/2 dl hunajaa

Liota fileitä portterissa yli yön. Viipaloi porkkana ja leikkaa sipuli renkaiksi. Mittaa liemiainekset teräskattilaan ja anna kiehahtaa. Jäähdytä liemi.
Paloittele sillifileet ja lado ne sopivaan lasitölkkiin vuorotellen kasvisten ja mausteiden kanssa. Kaada päälle liemi ja sulje tölkki. Anna maustua jääkaapissa pari vuorokautta.


HUNAJAISET YRTTISILAKAT

500 g silakkafileitä
3 dl kylmää vettä
1/2 dl väkiviinaetikkaa
2 tl suolaa

Mausteöljy:

1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl oliiviöljyä
2 murskattua valkosipulin kynttä
2 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
musta- tai viherpippuria
1/2 dl tilli-persilja-ruohosipulisilppua
1 tl kuivattua basilikaa

Irrota fileistä nahka. Lisää kylmään veteen etikka, suola ja fileet. Anna maustua yli yön. Valuta fileet hyvin ja aseta vadille. Sekoita mausteliemi ja kaada fileiden päälle. Laita pariksi tunniksi viileään ennen tarjoamista.

HUNAJAKURKUT VENÄLÄISEEN TAPAAN

Leikkaa maustekurkut pituussuuntaan suikaleiksi. Tarjoa juoksevan hunajan ja smetanan kera alkupalana.

VALKOSIPULEITA HUNAJASSA

valkosipulin kynsiä
kotimaista hunajaa
roseepippuria
1/4 tl rosmariinia
Kuori lasipurkkiin valkosipulin kynsiä. Lämmitä hunaja mielellään vesihauteessa. Lisää joukkoon roseepippureita kokonaisina ja rosmariini. Kaada kuumaa hunajaa kynsien päälle niin, että ne peittyvät. Maistuva lisäke jouluruoille.

HUNAJAISET VALKOSIPULINKYNNET

1 osa valkosipulin kynsiä
1 osa kotimaista hunajaa
Kuori sopiva määrä valkosipulin kynsiä ja pane ne kulhoon. Kaada päälle saman verran hunajaa. Lämmitä vesihauteessa kunnes kynnet ovat kuultavia.
Tarjoa alkupaloina tai lisäkkeenä. Hunajan voit käyttää vaikkapa marinointiin.

MAUSTEISET HEDELMÄT

500 g omenakuutioita
500 g päärynäkuutioita
5 rkl hunajaa
1/2 dl sitruunamehua
2 kanelitankoa
4 tähtianista
Laita hedelmäkuutiot, hunaja, sitruunamehu ja mausteet kasariin ja kuumenna miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Laita levy pois päältä ja anna hautua kannen alla vielä 10 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoa vaikkapa riisipuuron lisukkeena.

HUNAJASINAPPI

2 dl hunajaa
2,5 dl sinappijauhoa
2-3 munaa
2 tl perunajauhoja
2 tl etikkaa
1/2 dl kermaa
Sekoitetaan kaikki muut aineet paitsi hunaja. Annetaan kuumentua kiehumapisteeseen. Tämän jälkeen seos laitetaan kylmään vesihauteeseen ja vispataan kunnes seos saostuu hyvin ja lisätään hunaja.

HUNAJASINAPPI  II

2 rkl hunajaa
6 rkl sinappijauhoa
6 rkl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaa
3-4 rkl vahvaa kahvia
Sekoitetaan hunaja, sinappijauho, öljy, etikka ja suola. Seoksen notkeus ja maku säädetään kahvilla ja annetaan sinapin maustua yön yli viileässä.

OMENAINEN HUNAJASINAPPI

2 rkl juoksevaa hunajaa
8 rkl sinappijauhetta
3 rkl kuumaa vettä
2 tl omenaviinietikkaa
1/2 tl suolaa
2 tl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 tl konjakkia
omenasosetta
Sekoita sinappijauhe ja suola. Lisää muut aineet listan järjestyksessä huolella sekoittaen. Lisää lopuksi hunaja ja viimeisenä omenasosetta maun mukaan.

KEIHÄSEN HUNAJASINAPPI

2 dl hunajaa
2 dl sinappijauhoa
2 dl munia
2 tl etikkaa
2 dl kermaa

mausteeksi:

valkosipulia ja/tai konjakkia

Sekoitetaan kaikki aineet. Annetaan kuumentua kiehumapisteeseen. Maustetaan maun mukaan.

SINAPPI, HUNAJAINEN

2 rkl notkeaa hunajaa
3/4 dl sinappijauhoa
1 tl suolaa
2 rkl viinietikkaa
1/2 dl kermaviiliä
Sekoitetaan kaikki aineet keskenään. Maistetaan ja lisätään suolaa sekä hunajaa maun mukaan.

KERMAINEN HUNAJASINAPPI

1 dl kuohukermaa
1 dl sinappijauhoa
1 dl juoksevaa hunajaa
Vatkaa sinappijauho ja hunaja keskenään. Lisää kerma vähitellen vatkausta jatkaen. Tölkitä ja anna maustua pari päivää ennen käyttöä.

| Pääsivu | Ruokalajien luettelo | Juomat |